Purjehdus
Lempeä etelän ja
lännen välinen tuuli helli veneemme purjeita auringon säteiden
kanssa kilpaa.
Oli pilvetön päivä.
Tuulikaan ei ollut
voimakas, vain pari metriä sekunnissa.
Vene lipui lähes
kallistelematta eteen päin, mitä nyt välillä keikkui ohi ajavien
moottoriveneiden aaltojen ansiosta.
Ruokaa oli helppo
tehdä ahtaassa ja alkeellisilla välineillä. Kaverukset olivat
ostaneet uusia perunoita, sipulia ja kermaa. Perunat kiehuivat
yksi-liekkisellä kosanilla kantenaan paistinpannu, jossa sipulit,
kerma ja itse ongitut ahvenet muhivat pikku hiljaa, ikään kuin
odotellen perunoiden kypsymistä. Kaloja ei ollut kuin neljä, mutta
Reiska tiesi jo etu käteen, että eivät jaksaisi syödä kaikkia,
olivat ne sen verran kookkaita.
Perunoiden ollessa
kypsiä,
Reiska kaivoi
pilssistä esiin valkoviiniä, antoi pullon Pekalle, joka toimi
”perämiehenä” sapuskan laiton ajan, pari kertis mukia, lautaset
ja tietenkin servetit. Pekka ”kattoi” pöydän ja Reiska nosti
kattila-pannu-yhdistelmän keskelle istumalaatikon lattiaa.
Olihan jo lounasaika.
Takaa lähestyi iso
purjevene jonka miehistöllä tuntui olevan samat touhut meneillään.
Kun veneet olivat lähes rinnakkain, noin kymmenen metrin päässä
toisistaan ja toisen reilinki metrin korkeammalla, alkoi vertailu.
No, eihän veneitä voitu vertailla, toinen 12-13 metrinen upea
lasikuitupursi, toinen vajaa 8 metrinen puuvene, joskus -30-luvun
alussa tehty.
Pekka nosti ”lasiaan”
ja osoitti naapureille:
-”Hyvää
ruokahalua”.
-”Kiitos samoin”,
vastasi joku nainen nostaen omaa lasiaan.
Minä nosti
vastaukseksi omansa, muut seurasivat mukana ja niin kaikki
skoolasivat.
-”Mitä te syötte”?
kysyi samainen nainen.
-”Tänään meillä
on parasta kerma-ahventa uusien perunoiden kera, mitä ikinä olen
syönyt”. vastasi Pekka.
-”Ja me perkele
syödään kylmää makkaraa ja leipää”.
-”joo, on meilläkin
leipää . . . . ja voita”.
-”missä
helskutissa te teette tommosta ruokaa? Me ollaan seurattu teitä
varmaan tunti, ettekä te o missään maissa voinu käydä.”
-”Ei meidän tarvi
tämmösen takia maihin mennä, täähän on ihan tavallista ruokaa.
On meillä yks-liekkinen kosani tos hytin lattialla, sillähän
sitä”.mä vastasi.
-”Meil on viimesen
päälle välineet, mut kukaan ei osaa käyttää. Miten mekin saatas
tommosia gasteja mukaan?”
-”Jaa-a. Mitäs te
muuten juotte?”
-”Olutta”
-”Olutta, jaa
Juotiin mekin äsken olutta, ikään kuin alkuruuaks, mut kyl tän
kalan kans valkkari on paljon parempi.”
Sanottuaan Pekka
ottaa pullon käteensä kääntäen etiketin itseensä päin ja
toteaa:
-”Näkyy olevan
puolikuivaa Unkarilaista”.
-”Voi jumankauta.
Meil on puolen miljoonan vene ja me syödään kylmää makkaraa ja
noil on kermakastikkeet, perunat ja valkkarit. Ketä te oikeen
ootte?”
-”Kaks
ravintola-alan kaverii Espoosta.” vastaa Pekka.
-”Olitteks tekin
Hangon Regatassa?” Pekka jatkaa samalla pistellen suuhunsa viimesiä
kalapaloja lautaseltaan.
-”Joo, sattukin
hienot kelit, toisin kuin viime vuonna.”
Pekalla oli taito
vaihtaa puheen aihetta ennen kuin tulisi ongelmia, joko naapurille,
ainakin tässä tapauksessa, tai heille itselleen.
Kaverukset
olivat kokeneet saman tyyppisen tilanteen joskus vuosia aikaisemmin
Juhannuksena saaressa.
2
Oli sika viilee yö.
Oli tullut päivällä
täys plägä ja samalla etelätuuli loppui, tuli viileys.
Täys kuutamo valaisi
meren pintaa, joten pystyimme tunnistamaan reimarit.
ja matka jatkui
turvallisesti.
Jossain mökillä oli
saunan jälkeinen biletys.
Kaikki tietty puhui
”hiljaa”
no
se kuului tyynellä
merellä aika hyvin, ellei erinomaisesti.
me kuunneltiin jonkin
aikaa ja kuin ”pirun” oikusta
ajauduttiin juttuun
mukaan.
Ai teil on sauna ….
huudettiin..
vähän aikaa
hiljaista,,,
"
mis ootte" ,,,
"Noin puol peninkulmaa
etelään",,,
"No tulkaa saunomaan,
löylyä riittää",,,
Mä katsoin karttaa
ja ,,,,
"ei voi, meil syväys
1,25 ja väylä alle sen".
"Me tullaan hakee" ,,,
Äänestä päätellen
, todettiin et vastaus : EI
"eiköhän me vaan
jatketa matkaa, hyvää illan jatkoa ",,,,
3
Ois kandenu mennä
saunaan.
Tuli usva, kylmä, ja
edelleen tuulettemuus.
Purjeet valuivat
vettä,,, tai pikemminkin kastetta,
ja me saatiin se
niskaan.
Hetken aikaa
kärvisteltiin
Sit muistin
tummarommi,,,
pilssissä
ja ei ku kosani
soimaan ja vettä
ja kohta nostettiin
rommitotia
ah
ihanaa
no
aikanaan kuuma vesi
loppu
ei haitannu
rommia oli jäljellä
joten rommia
kuppiin,,,,,,,,
kun oltiin juotu koko
pullo,
olin saanut Pekan
suostuteltua lähtemään eksoottiselle matkalle
ja mihin
Kiinaan
no siihen aikaan,
Kiinaan ei päässyt,
siis normi ihminen,
mut meillä kävi
tuuri,
Pekka oli tutustunut
edellisenä kesänä Naiseen
joka mahdollisti koko
homman.
Hän palveli tuolloin
Suomen Suurlähetystössä,
ja hänen ansiostaan
saatoimme toteuttaa koko retken.
4
Aamu valkeni,
upea tyyni meri
pikku hiljaa kohti
Espoota
Puolen päivän
jälkeen todettiin,
ei ruokaa.
Oli oletettu että
matka olisi jo kotisatamassa,
mut ku tuli plägä
no ei se mitään
Reiska, ”vanha”
kalastaja laittoi vaapun mereen,,,,,
Kyl me koht syödään
hyvin.
kolme tuntia
myöhemmin,,,
Ei mitään,,
Pilssi täys viinaa,
viiniä, olutta, mut ei ruokaa,
mitä
muka kaks
ammattilaista ????
No
piina päättyi aikanaan.
Päästiin
kotisatamaan
ja
Grillariin
syömään,
Siinä
syödessä tuli molemmille mieleen, ei ole lomia.
Minä
olin jo omani pitänyt ja Pekka oli pari viikkoa aikaisemmin
aloittanut uuden duunin Vaakunan Kymppikerroksessa baarimestarina.
Minä sain ilmotusluontoisesti järkättyä omani, mut Pekka joutu ottaa lopputili. Oli kuulemma päällikkö saanut hepulin.
5
No
ettei homma mene liian helpoksi niin..
meidän
piti kipin kapin mennä Irakin suurlähetystöön hoitamaan ”Garden
party”
bileet.
ja
niinhän me mentiin..
naamat
merellä palaneena, just just vatteet löydettiin, et oltais
edustuskelpoisia.
Homman
piti olla helppo,
kaksi
ja puolisataa vierasta, buffa-ruokailu, viinakset buffasta eli
itsepalveluperiaatteella.
No,
tätähän me ei tiedetty.
Meille
oli ”uskoteltu” että oltais vierailijoina, siis asiakkain.
Piti
neuvotella Egyptin edustalle rakennettavasta
paratiisi-terveyskylpylän rakentamisesta johon me oltais Pekan
kanssa lähdetty vetämään ravintolapalveluita.
Toisin
kävi.
Jouduttiin
duuniin.
Neuvotteluista
ei ollut tietoakaan.
Ja
mihin helkutin mehiläispesään jouduttiinkin.
Vieraita
tulikin neljäsataa,
eli
jouduin
ottamaan puvun takin pois, hirvee helle,
pistin
pystyyn yhden ylimääräisen baarin ja ei ku drinksuja peliin.
Jossain
vaiheessa viinakset kävi vähiin,
Kävin
jututtamassa Lähettilästä joka suhtautui tosi nuivasti lisäviinan
antamiseen, vaikka lähetystöllä oli autotalli täynnä viinaksia.
Pitkän
mankumisen jälkeen sain lisää pulloja joten tarjoilu pelasi, no
niin ja näin, meitä olisi pitänyt olla ainakin 6-7 enemmän
hoitamassa keikkaa, mutta kun ei ollut, niin niillä mentiin.
Lähettiläs
oli kertonut meille, että tarjoilun pitää loppua kahdeksalta,
mutta vieraat eivät ymmärtäneet upeassa kesäillassa lopettaa vaan
halusivat lisää,,, ja lisää,,,,
Kävin
uudelleen neuvon pidon lähettilään kanssa ja sovittiin että puol
ysilta ”puoti” kiinni.
Ja niin
tehtiin.
Jätettiin
muu porukka hoitamaan loppusiivous ja me pojat lähdettiin stadiin
treffeille jotka olimme sopineet aikaisemmin jo Hangossa.
En
muista enää tytön nimeä, mutta päädyin hänen luokseen
Töölöseen ja ei siinä paljon sinä yönä nukuttu.
Hyvä
tyttö, vahinko että jostain syystä ei tullut pidempi aikaista
juttua?
6
Niinpä
Lähetettiin kirje Ullalle Pekingiin että tulossa ollaan.
Hänen
piti laittaa telex Suomen-Kiinan lähetystöön suoraan, joka oli ns
”virallinen” kutsu Suomen suurlähetystöltä.
Olimme
soittaneet lähetystöön ja sopineet tapaamisen maanantaille klo
kymmenen tietämättä , oliko telex tullut perille.
Nähkääs
siihen aikaan Kiinasta telex tuli Suomeen Pariisin kautta ja joskus
kuulemma kävi niin, että kirjaimet jotenkin sekosivat matkalla,
sama määrä mutta eri järjestyksessä, eli kukaan ei saanut
tekstistä selvää.
No me
rehvakkaana maanantai aamuna Kulosaareen Kiinan lähetystöön.
Keski-ikäinen
kiinalainen mies ohjasi meidät teehuoneeseen ja toi meille teetä.
Odottelimme
teetä särpien hyvän tovin ennen kuin meidät pyydettiin siirtymään
johonkin toimistohuoneeseen.
Vieläkään
emme tienneet oliko telex tullut perille, joten jouduimme pelaaman
riskillä, ikään kuin me tiesimme missä mennään vaikka emme
tienneet mitään.
Vanhemman
oloinen mies kyseli niitä näitä meiltä, mikä olisi matkan
tarkoitus ja silleen.
Me
vastailimme ympäripyöreitä ettei vain olisi tullut ilmi, että
ollaan ”heikoilla” jäillä.
Jossain
vaiheessa keskustelua kiinalainen totesi että asia selvä, pääsette
Kiinaan, tulkaa hakemaan passinne kolmen päivän päästä.
Tietenkin
olimme ottaneet passit mukaan jotka muuten oli jo otettu meiltä pois
alku metreillä.
Päästyämme
takaisin keskustaan Pekka joutui lähtemään töihin saman tien ja
minä jäin hoitelemaan asioita eli menin matkatoimistoon, siihen
aikaan vain yksi tsto välitti idän matkoja, oisko ollu SMT, tilasin
meno-paluu liput hki-moskova ja meno moskova-peking.
Meitä
oli neuvottu että paluulippu peking-moskova kannatta ostaa
Pekingistä.
Virkailija
ei ensin meinannut millään uskoa, että meillä on
oikeus/mahdollisuus matkustaa Kiinaan, mutta aikani seliteltyäni
sain hänet vakuuttuneeksi, että tee nyt vain varaukset.
Ja
niinhän hän teki.
Maksoin
varausmaksun ja sain voucherit taskuun.
Kolme
jännittävää päivää piti odotella.
Kolmas
päivä koitti ja menimme taas Kulosaareen, Kiinan lähetystöön.
Ja
saimme kuin saimmekin passimme joissa oli Kiinan viisumit.
Minä
nro 2192 Suomalainen joka olen saanut kiinaan viisumin
vallankumouksen jälkeen ja huom! Maon aikaiseen Kiinaan.
Kiireen
vilkkaa takaisin matkatoimistoon jotka virkansa puolesta hoitivat
Venäjän viisumin.
Ihmettelivät
kyllä että miten oltiin saatu Kiinan viisumit mutta, sellaista se….
Se
kesti pari päivää ja taas oli passit taskussa.
Päivä
oli tiistai.
Niin ja
tietysti ostettiin junaliput, lähtö oli jo torstaina klo 15:00.
Helsinki
– Moskova – Helsinki, oisko maksanut n 169,- mk per nuppi.
Moskova
– Peking, maksoi n 500,- mk .
Tietenkin keskiviikkona
kaikki kaverit tulivat toivottamaan meille hyvät matkat eli
bileethän siitä kehkeytyi.
Ehkäpä emme ottaneet ihan
kaksin käsin, mutta kuitenkin, saunaa, olutta ja silleen.
Jossain vaiheessa iltaa rahoja
laskeskellessamme totesin tarvitsevani vähän lisää
matkavaluuttaa. Niinpä soitto siskolleni joka ystävällisesti
lupasi toimitta seuraavana päivänä asemalle pyytämäni tonnin,
dollareiksi vaihdettuna. Niin oli muutkin rahat vaihdettu taaloiksi.
Pekalla oli neljän tuhannen
arvosta dollareita ja nyt kun saan siskoltani lisää, on mullakin saman verran.
Pekan rahat olivat lainattu
hänen veljeltää ja mun oli käynyt tekemässä vekselin
Helsingin Osake Pankkiin, takaajana Emo, kaverusten ystävän vaimo.
7
Niin koitti lähtöpäivä,
torstai.
Junan oli määrä lähteä klo
15:00 raiteelta 3,
Saattamaan oli tullut koko
joukko edellisen päivän juhlioita ja tietenkin siinä tehtiin vielä
viime hankintoja.
Meillähän ei ollut yhtään
Suomen valuuttaa, joten Jukka osti meille tarvitsemamme
taskulaskimen, 24,- mk,
Mitäkö laskimella junassa
tekee ? Kilometri tolppia ei tarvitse laskea koska niissähän on
numerot.
Se tulisi olemaan kauppatavaraa
Moskovassa, hyvää sellaista.
Olin edellisellä tukkureissulla
ostanut tukkupaketin Pk-purukumia, sekin käypää valuuttaa
itänaapurissa.
Siskoni toi lupaamansa tonnin,
tai siis vastaavan summan taaloissa, työntäen vaunuissa poikaansa
Heikkiä, kummipoikaani, ikä 3 kk.
Pienten vetistelyjen, jota
muuten kukaan ei ”näyttänyt”, jälkeen kapusimme vaunuun
etsimään kabiiniamme.
Löydettyämme koppimme
majottauduimme sinne ja tietenkin teimme jonkin sortin inventaarion,
olisiko jotain unohtunut, ihan kuin se tässä vaiheessa olisi
auttanut, juna oli jo liikkeellä ja ajallaan.
Jossain vaiheessa vääntäydyimme
ravintolavaunuun syömään ja tietenkin pari olutta kyytipojaksi.
Viipurissa juna pysähtyi sen
verran että kerkesimme hätäisesti ostaa juomaa, oisko ollut vodkaa
ja shampanjaa, tai oikeammin kuohuviiniä, Venäläiset kun kutsuvat
omaansa shampanjaksi. Illemmalla nautiskelimme juomia ja jututimme
käytävällä muita matkailijoita. Kuka oli menossa minnekin,
etupäässä kaikki meidän ikäiset opiskelemaan jonnekin päin
Venäjää.
Oli siinä muutama tyttökin
mutta ei se kaikista yrityksistä huolimatta johtanut sen
kummoisempaan tulokseen.
Juna oli ajallaan Moskovassa ja
meidän piti vaihtaa asemaa, niitähän on ympäri Moskovaa seitsemän
kappaletta, riipuen ilman suunnasta mihin päin olet menossa.
Eikun jonottamaan taxia ja
sitähän sai jonottaa. Jossain vaiheessa odotellessa tuli hätä.
Joten luontevaa oli löytää wc. Sen kyllä löysi hajun perusteella
kaukaakin. Alas päästyäni järkytys oli karmea, ammoniakin lemu
oli niin hirveä että oli pakko palata ulos, vetää keuhkot täyteen
happea ja toivoa että se riittää reissun ajaksi, no, ei riittänyt,
joten pakko oli henkäistä ja täyttää kituset sillä ihanalla,
aromikkaalla ilmalla mitä oli tarjolla. Puistattaa vieläkin kun
ajattelee.
Ennen toiselle asemalle menoa
piti käydä vaihtamassa voutherit lipuiksi ja se paikka taas oli
ihan kaupungin ytimessä, hotelli Moskowskajan aulassa.
Paperit levälleen tiskille
siinä uskossa että ne vaihdetaan junalipuiksi.
Ei vaihdettu, ei.
Virkailia, vanhempi itseensä
kyllästyneen oloinen nainen yritti selittä meille jotakin mutta
emme oikein ymmärtäneet mitä. Me kun ei ihan hirveesti, siis
lainkaan, osattu paikallista kieltä, ja toisaalta ei virkailijakaan
osannut niitä kieliä mitä me ois ymmärretty.
Sen verran saatiin tolkkua että
piti odotella muutama tunti ja tulla takaisin.
Etsimme valuuttabaarin, parit
neuvoa-antavat ja pienen pohdinnan jälkeen takaisin tapaamaan
viehättävää virkailijaamme.
Nyt alkoi pikku hiljaa selvitä,
että ei taida juna lähteä, ei ainakaan meidän juna.
Nostimme pienen älämölön
mutta eihän se auttanut mitään. Vaikka kuinka esittelimme
vouchereitamme, passejamme kaikkine viisumeineen, ei asia edennyt
yhtään.
Sitten keksimme pyytää
hotellista huoneen, ajatus oli että jäädään sitten Moskovaan ja
seuraavalla junalla takas Suomeen, Seutulaan ja ensimmäinen kone
joka lentää pohjoismaiden ulkopuolelle, niin siihen.
Vähän ihmetystä aiheutti se
kun ei saatu kuin huone jossa oli vain yksi sänky.
Takaisin alas respaan ja hirveä
selitys päälle. Taas pienen ele yms kielen jälkeen tyydyimme
kohtaloomme, käskettiin odottaa. Mehän odotettiin.
Pienen kaupukikiertelyn jälkeen
palasimme hotellille kuulemaan uutisia, olihan junaliput ok, olihan.
Ei ollut, ei.
Eikä siinä vielä kaikki,
ottivat meiltä pois sen huoneenkin ja aikoivat lähettää yöjunalla
takaisin Suomeen. Me ihan hermona että mitenkäs tässä näin pääs
käymään.
Sit keksittiin että
Suurlähetystö, antakaa lähetystön osoite. Heillähän on
velvollisuus auttaa pulaan joutuneita ihmisiä. Ja mehän jos ketkä
olimme pulassa. Piti lähteä Kiinaan mut venäläiset ajaa meidät
takaisin Suomeen.
Olivathan he tottuneet ajamaan
suomalaisia takasin, joskus jopa lepikot ryskyen, mut kaksi
tavallista matkailijaa, eihän me mitään oltu tehty.
Eivät antaneet osoitetta.